Alixin Akvaariot

Comments Off

Sivusto päivitetty 12.01.2010

Minulla on ollut akvaario yhdeksänvuotiaasta lähtien, eli huoneen nurkassa on lirissyt jo yli pari vuosikymmentä. Varsinainen innostus “oikeaan” akvaarionpitoon alkoi kuitenkin vuonna 1998 kun löysin ensimmäiset lempikalani - sateenkaarikalat. Niitä harrastin lähes kymmenen vuoden verran, mutta nyt alkaa suolavesi janottamaan aina vain enemmän. Päädyin elämään toisen akvaristin kanssa joten harrastus on mukavaa yhdessä tekemistä, joskin ongelmana on välillä se ettei kukaan rajoita innostuksia… Samu rakentaa ja osaa teknisiä asioita, minä huolehdin elävästä, tämä työnjako on toimiva. Merivesiharrastus alkoi loppuvuodesta 2005 ja vaikka välillä oli pakko tilanpuutteen vuoksi myydä pois suurin komistuksemme niin se vanha suola janotti… Altaita oli kotonamme parhaimmillaan seitsemän (kylpyhuoneessa oli lisäksi leluallas, jotta joka huoneessa olisi vähintään yksi akvaario) ja litroja parintuhannen kieppeillä, mutta viime aikoina niitä on vähennetty jotta ehtisimme hoitaa kaikkia niin hyvin kuin ikinä vain osaamme.

Muistathan että kaikki sivuston kuvat ovat joko minun tai kuvassa mainitun kuvaajan omaisuutta eikä niitä saa kopioida!

-Alix-

alix(at)aqua-web.org

January 26th 2009 Uncategorized

cell phone faceplates